Lehdistötiedote: Ruotsalaisuuden päivän pääjuhla järjestetään tänä vuonna Maarianhaminassa

07.09.2021 klo 09:15
Ruotsalaisuuden päivän pääjuhlaa vietetään tänä vuonna Ahvenanmaan 100-vuotisjuhlan kunniaksi Maarianhaminan Alandica Kultur och Kongress -keskuksessa.

Juhla lähetetään suorana Yle Fem-kanavalla ja Yle Areenassa 6. marraskuuta klo 18 alkaen. Järjestäjänä on Folktinget.

 - Ahvenanmaa on ollut aina tärkeä taho sen työn kannalta, jota Folktinget tekee Suomessa ruotsinkielisyyden hyväksi. Yhteistyömme on toiminut aina hyvin. Sen vuoksi tuntuu erityisen hienolta päästä järjestämään juhla marraskuussa Maarianhaminassa Ahvenanmaan itsehallinnon juhlavuoden kunniaksi, toteaa Folktingetin pääsihteeri Christina Gestrin. 

Toisinaan suomenruotsalaisten kansallispäiväksikin kutsuttu ruotsalaisuuden päivä juhlistaa ruotsin kielen asemaa Suomen toisena kansalliskielenä. Päivää vietetään eri tavoin eri puolilla maata kouluissa ja paikoissa, joissa ihmiset kokoontuvat. Folktinget järjestää suuren pääjuhlan ja useita pienempiä paikallisia tapahtumia. Maarianhaminan pääjuhla näytetään tänä vuonna suorana lähetyksenä viidettä kertaa Yle Fem -kanavalla ja Yle Areenassa yhteistyössä Svenska Ylen ja Parad Median kanssa.

Illan aikana on tarjolla upeaa musiikkia, kiinnostavia keskusteluja ja jännittävää palkintojenjakoa. Musiikista vastaavat muun muassa The Mamas, Ulfvens döttrar, Ilon ja Erik Sjöholm. Juontajina toimivat Sonja Kailassaari ja Mårten Svanström. Thomas Lundin toimii juhlan vieraita haastattelevana toimittajana. Hän on myös kiertänyt Ahvenanmaata ja tavannut oopperatähtiä, yrittäjiä ja monia muita.

- On ollut todella hauskaa päästä Ahvenanmaalle suunnittelemaan juhlaa yhdessä paikallisten tahojen kanssa. Odotan kovasti sitä, että pääsemme pitkän epävarmuuden jälkeen vihdoin juhlimaan kunnolla Alandicaan yhdessä yleisön kanssa. Kaikki ovat tervetulleita juhlaan, lippujen myynti alkaa 6. lokakuuta, kertoo Folktingetin tiedottaja Stina Heikkilä.

Tämän vuoden erikoisuutena on erityinen palkinto, joka jaetaan Ahvenanmaan puolestapuhujalle. Kuka tahansa voi ehdottaa yhtä tai useampaa henkilöä, jotka ovat lisänneet tietämystä Ahvenanmaasta ja/tai Ahvenanmaan itsehallinnosta tai joka on tuonut esille ruotsin kieltä, Ahvenanmaan kulttuuria tai identiteettiä. Ehdotuksia palkinnon saajaksi otetaan vastaan 24.9. saakka. Tuomaristo, johon kuuluvat maaneuvos Veronica Thörnroos, Mark Levengood, Katarina Gäddnäs ja André Karring, valitsee sen jälkeen juhlassa esiteltävän voittajan.

Muut palkinnot ovat Bojan Sonntag -palkinto (ruotsin kielen edistämistyöstä),

 Årets klimathöjare -palkinto (henkilölle, joka kohottaa ja vahvistaa toiminnallaan ruotsinkielisen Suomen ilmapiiriä) ja Folktingets samvetspris -palkinto (henkilölle, joka on osoittanut sanoillaan tai teoillaan suurta siviilirohkeutta kuluneen vuoden aikana).

Folktinget toimii myös kulttuuriviikko Svenska veckanin järjestäjänä, ja siihen liittyvää ohjelmaa on eri puolilla Suomea. Kaikki tapahtumat tulevat sivustolle svenskaveckan.fi.