Svenska Finlands folkting: Ruotsin kielen taitoa tulee korostaa pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusuudistuksessa

16.11.2022 klo 10:39
Sisäministeriön vastuulla on, että pelastustoimessa ja hätäkeskustoiminnassa on saatavilla riittävästi ruotsin kielen taitoista ammattihenkilöstöä koko maan tarvetta vastaavasti. Ruotsin kielen taitoisesta ammattihenkilöstöstä vallitsee kuitenkin suuri puute maan kaksikielisillä alueilla ja Ahvenanmaalla. Tämä on suora seuraus siitä, että Kuopiossa sijaitseva Pelastusopisto on järjestänyt koulutuksia vain satunnaisesti 2000-luvulla.

Folktinget on sisäministeriön pyynnöstä antanut koulutusuudistuksesta lausunnon.

"Folktinget on viime vuosina useaan otteeseen keskustellut koulutustarpeesta ministeriön johdon kanssa, ja on ilahduttavaa, että ministeriö on kuunnellut esityksiämme. Ruotsinkielinen pelastajakoulutus aloitettiin Vaasassa elokuussa 2022,” sanoo Folktingetin puheenjohtaja Sandra Bergqvist. ”On erittäin tärkeää, että ministeriö huolehtii siitä, että ruotsin kielen taitoisen pelastushenkilöstön ja ruotsin kielen taitoisten hätäkeskuspäivystäjien koulutusta järjestetään säännöllisesti ja riittävän usein”, jatkaa Bergqvist.

Folktinget esittää myös lakia Pelastusopistosta muutettavaksi siten, että koulutus- ja tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi.

”Esityksen tarkoituksena on selkeyttää Pelastusopiston vastuuta säännöllisestä koulutuksesta sekä suomeksi että ruotsiksi”, sanoo Folktingetin pääsihteeri Christina Gestrin. ”Tämä on tärkeää, jotta voidaan turvata asukkaiden kielelliset oikeudet ja varmistaa, että ruotsin kielen taitoisen ammattihenkilöstön koulutusta järjestetään riittävässä laajuudessa”, toteaa Gestrin.

Folktinget haluaa ratkaisun, jossa Pelastusopiston ruotsinkielinen koulutus käytännössä järjestetään Helsingin pelastuskoulun toimesta, esimerkiksi kolmen vuoden välein. Myös hätäkeskuspäivystäjien kaksikielinen koulutus tulee järjestää säännöllisesti kaksikielisellä paikkakunnalla tai Helsingin seudulla.