Loukkaukset ruotsin kieltä kohtaan tyrmistyttävät

26.10.2012 kl. 11:30
Folktinget ilmaisee syvän huolensa ruotsin kieltä koskevista asiattomista lausunnoista juuri ennen kuntavaaleja. Perussuomalaisten vuoden 2013 varjobudjetissa ehdotetaan selvittämään Suomen kaksikielisyyden kustannukset, ja Tampereella yhdistys Vapaa kielivalinta aloittaa ensi viikolla mainoskampanjan, jossa mustamaalataan suomenkielisten lasten ja nuorten ruotsin kielen opetusta.

- Ei ole mikään sattuma, että yhdistys Vapaa kielivalinta käynnistää ruotsin kielen vastaisen kampanjansa Ruotsalaisuuden päivän vieton yhteydessä. Yhdistyksen väite, että pakollinen ruotsin kielen opetus vaarantaa hyvinvointivaltion on sekä absurdi että loukkaava, sanoo Folktingetin puheenjohtaja Christina Gestrin.

- Olen täysin vakuuttunut siitä, että Suomen kaksikielisyys on kilpailuetu sekä yhteiskunnalle että yksilölle. Pohjoismaat ovat Suomen lähin viiteryhmä, ja Ruotsi on Suomen tärkein kauppakumppani. Ruotsin kielen taito on myös selvä meriitti kaikille. Mitä useamman kielen ja kulttuurin kanssa pääsee kosketuksiin, sitä paremmat mahdollisuudet ja suuremman valinnanvapauden saa myöhemmin elämässä. Kaksi kansalliskieltä on rikkaus, ja on luonnollista, että kaikki lapset oppivat kummankin kielen perusopetuksessa.

- On myös muistettava, että ruotsi ja suomi ovat pieniä kieliä eurooppalaisesta ja globaalista näkökulmasta katsoen. On meidän kaikkien etu, että tuemme toisiamme ja huolehdimme siitä, että mahdollisimman moni puhuu ruotsia ja suomea niin suurella alueella kuin mahdollista, totesi Gestrin Tukholmassa pidetyssä seminaarissa, jonka Folktinget järjesti yhteistyössä Suomen suurlähetystön ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston kanssa.

Samassa seminaarissa entinen pääministeri Paavo Lipponen ilmaisi tyytyväisyytensä Ruotsissa vallitsevaan myönteiseen henkeen suomen kieltä kohtaan ja peräänkuulutti vahvempia siteitä ja tiiviimpää yhteistyötä Suomen ja Ruotsin välille.

Folktinget järjesti seminaarin "Språkstrategier för att främja det svenska och finska” (Kielistrategioita suomen ja ruotsin edistämiseksi) yhteistyössä Suomen Tukholman suurlähetystön ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston kanssa. Seitsemisenkymmentä järjestöaktiivia, päättäjää ja Ruotsin suomenkielisten hallintoalueiden kuntien koordinaattoria yhteen koonneen seminaarin tavoitteena oli vaihtaa kokemuksia strategioista ja suotuisaa asenneilmastoa edistävistä projekteista suomen kielen vahvistamiseksi Ruotsissa ja ruotsin kielen vahvistamiseksi Suomessa.

 

Lisätietoja:
Folktingetin puheenjohtaja Christina Gestrin, puh. 050-511 3121
Folktingetin pääsihteeri Markus Österlund, puh. 040-836 7686