Folktingetin nuorisovaliokunta on pyytänyt presidenttiehdokkaita vastaamaan muutamaan kysymykseen ruotsin kielen asemasta Suomessa. Kahdeksasta ehdokkaasta ainoastaan Eva Biaudet, Sari Essayah, Paavo Lipponen ja Timo Soini vastasivat kysymyksiin.
Kysyttäessä, milloin toisen kotimaisen kielen opetus tulisi aloittaa, ehdokkaat olivat yksimielisiä siitä, että opetus pitäisi aloittaa niin nuorena kuin mahdollista. Timo Soini toteaa, että jos suomenkieliset oppilaat alkaisivat lukea ruotsia aikaisemmin, ruotsin kielen taito parantuisi ja ruotsi tuntuisi mielekkäämmältä. Eva Biaudet on sitä mieltä, että jo päiväkoti-isässä, leikkien ja laulujen kautta, tulisi antaa mahdollisuus saada kontakti toiseen kotimaiseen kieleen. Hän on yhtä mieltä Soinin kanssa siitä, että on huono juttu, että niin monet suomenkieliset oppilaat aloittavat ruotsin kielen opiskelun vasta seitsemännellä luokalla. Paavo Lipponen sanoo, että ruotsi on englannin jälkeen tärkein opittava kieli. Myös hän kannattaa kieliopintojen aikaistamista ja katsoo, että enemmistön otettava vastuu ruotsin kielen aseman puolustamisesta Suomessa. Sari Essayah tähdentää, että mitä nuorempi on, sitä helpompi on oppia toinen kieli.
Kaikkien neljän ehdokkaan mielestä tiivis pohjoismainen yhteistyö on äärimmäisen tärkeä asia. Biaudet, Essayah ja Lipponen katsovat, että pohjoismainen yhteistyö täydentää aktiivista rooliamme EU:ssa. Biaudet ja Lipponen korostavat, että kansallinen kaksikielisyys on selvä vahvuus Suomelle ja lisää Pohjoismaiden välistä yhteisyyttä. Soini sanoo, että pohjoismainen yhteistyö on korvaamaton asia Suomelle.
Paavo Lipposen mielestä nuorten suomenkielisten motivaatiota oppia ruotsia voidaan lisätä panostamalla viestintään kouluopetuksessa, se lisää nuorten motivaatiota. Sari Essayahin mielestä suomen- ja ruotsinkielisten televisiokanavien nuoriso-ohjelmat ovat omiaan lisäämään kiinnostusta kaksikielisyyteen. Eva Biaudet´n mielestä tarvitsemme kansallisia esikuvia, jotka puhuvat ruotsia julkisuudessa samalla kun nuoria on muistutettava siitä, mitä hyötyä on toisen kielen osaamisesta esim. työmarkkinoilla. Timo Soinin mielestä vapaaehtoinen ruotsi motivoi nuoria oppimaan kielen.
Kysyttäessä, miten hän työskentelisi, jotta kielivähemmistöjä kunnioitettaisiin enemmän Suomessa, Sari Essayah vastaa, että presidentti voi nostaa vähemmistökysymyksiä esille. Biaudet ja Lipponen korostavat kumpikin, että on tärkeää tehdä selväksi, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja kaikkia on kohdeltava yhtä suurella kunnioituksella. Soini sanoo uskovansa esimerkin voimaan ja haluaa olla esikuva kunnioittamalla toisia ihmisiä. Lipponen sanoo, että hän presidenttinä jatkossakin osallistuisi aktiivisesti ruotsin kielen, pohjoismaisten yhteyksien ja suomenruotsalaisen kulttuurin edistämiseen.
Nuorisovaliokunta pyysi ehdokkaita myös paljastamaan viimeisimmän ruotsinkielisen tilapäivityksensä Facebookissa. Sari Essayah ei ole koskaan päivittänyt tilaansa ruotsiksi, Timo Soinilla ei ole henkilökohtaista profiilia Facebookissa, ja Paavo Lipponen viittaa kyselytuntiin: “Paavolle voi lähettää kysymyksiä nuorten tulevaisuuden näkymistä ja ulkopolitiikasta”. Eva Biaudet kommentoi puolestaan blogikirjoitusta: “Tervetullut lisä. Arvostan Thomas Wallgrenia niin monella tavalla ja jaan hänen inhonsa epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, josta maailman lapset niin kovasti kärsivät.”
Lisätietoja,
Nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Armi Murto, puh. 045-670 4129
Nuorisovaliokunnan sihteeri Anna Jungner-Nordgren, puh. 040-508 1444