Folktingetin hallitus on ilahtunut oikeusministeriön tuoreesta selvityksestä, joka koskee kaksikielisten kuntien yhdistymissopimuksia vuosilta 2006–2011. Sopimuksissa on ilmennyt aiemmin kielellisiin perusoikeuksiin liittyviä ongelmia, ja sen vuoksi onkin hienoa, että oikeusministeriö on laatinut tämän selvityksen.
Folktingetin hallituksen mukaan selvitys on hyvin tärkeä, koska kuntauudistus saattaa tuoda tullessaan uusia kuntaliitoksia ruotsinkielisillä alueilla. Yhteen liittyvät kunnat saavat ministeriön selvityksestä hyvää opastusta siihen, miten sopimukset kannattaa muotoilla, jotta kaksikielisyys saadaan turvattua uudessa kunnassa.
Tulevista yhdistymissopimuksista tulee ilmetä selvästi kuntaliitosten kielelliset vaikutukset. Folktinget edellyttää, että erityinen lyhyen ja pitkän aikavälin kielivaikutusten arviointi tehdään aina, kun selvitysalueeseen kuuluu ruotsinkielinen tai kaksikielinen kunta. Hallituksen tulee painottaa tätä jatkossa, kun kuntauudistusta valmistellaan.
Folktingetin hallitus toteaa lisäksi, että kaikille kunnille tulisi antaa mahdollisuus ottaa kantaa toukokuun aikana julkistettavaan ehdotukseen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteeksi.
Lisätiedot:
Folktingetin puheenjohtaja Christina Gestrin, puh. 050-511 3121